Siirry pääsisältöön

Kevään kuulumisia

 Kesä lämmittää mukavasti. 🌞

Manteli on tiine, röntgenissä näkyi kaksi pentua. Pentuja odotetaan syntyväksi muutamaa päivää ennen juhannusta. Jos tähän pentueeseen syntyy poikia, tulevat ne myöhemmin etsimään kotia, mahdollisille tytöille on tällä hetkellä kodit jo odottamassa. 

Yhdistelmä koiranetissä:

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI14232/17&ReknoE=FI55267/18



Myöhemmin kesällä on pentusuunnitelmia myös Rullan (G. Dramatic Drucilla) ja Sannin (Ciasman Sata Salamaa) osalle, kunhan vain tytöillä juoksut alkavat. Sannin pentue toteutetaan yhteistyössä Ciasman kennelin kanssa.

Jos olet kiinnostunut tulevista pentueista, ole ystävällisesti yhteydessä 

gwendoriankennel (a) gmail.com.

Sekä Sannin että Rullan pentueesta on muutama koti ennakkoon odottamassa pentua, mutta lopulliset kodit päätetään vasta pentujen synnyttyä.


***


Kuvassa nuorin  sijoitusnarttu, Gwendorian Foxy Fiona, 6kk. Oikein lupaavan oloinen ja kaunis pentu. Kesällä tämä pentu menee näyttelyihin, ainakin Tornio Nordiin ja Siikajoen pentunäyttelyyn. 

Omien koirien kanssa myös muutama näyttely suunnitelmissa kesälle ja elokuun lopusta valkoinenpaimenkoira Freija pääsee myös pentuluokkaan.

Kasvattien ja omien koirien kanssa on tälle vuodelle käyty muutamassa näyttelyssä.

Kajaani kv 2.4.2022

Tuittu AVO ERI1

G. Dramatic Drucilla NUO EH1

G. Elegant Eleanor JUN EH

G. Earthquake Ernest JUN EH3

ja Sannin poika;

Ciasman Myrskyvaroitus NUO EH2


Oulu rn 15.5.2022

Tuittu AVO ERI1 PN1 SA SERT VSP

G. Careless Carrie AVO ERI2 SA PN4

G. Deadshot Devin NUO ERI1

G. Earthquake Ernest JUN ERI2

Ciasman Sata Salamaa AVO ERI3

ja Sannin tytär;

Ciasman Myrskyn Merkki HYL (purenta)


Rovaniemi kv 11.6.2022

G. Careless Carrie AVO ERI2

G. Earthquake Ernest JUN ERI1


***

Muista kuulumisista voisi sen verran päivitellä, että olen purkanut E-pentujen sijoitussopimukset luonne- ja terveyssyiden vuoksi. Joda ja Varpu jatkavat elämäänsä lemmikkeinä ja tärkeinä perheenjäseninä.

Ensi vuodelle pentusuunnitelmia ei näillä näkymin ole, itse jään töistä opintovapaalle syksyllä ja sekin omalta osaltaan aiheuttaa kasvatukseen taukoa. Toki myös jalostuskoirien vähyys.

Oman lauman kokoonpanoa ja sen muutoksia mietitään syksymmällä, kun oma työpaikka vaihtuu ja muuttuu vuorotyöksi, niin koittaa  ratkaista asiat parhain päin koirien kannalta. Tässä vaiheessa, jos tuntuu että olisit valmis tarjoamaan mahdollisesti sijoituskodin aikuiselle koiralle syksymmällä, ole ihmeessä yhteydessä niin mietitään asiaa.


- Riikka




Tämän blogin suosituimmat tekstit

Terveydestä + pentusuunnitelmia

 Koirankasvatus ei ole helppoa. Sitä yrittää aina välttää riskejä, jotta saisi aikaiseksi terveitä koiria joista on paljon iloa perheilleen. Tunnen että on minun vastuullani tehdä järkeviä valintoja ja yrittää parhaani, mutta aina sekään ei riitä. Sannin ensimmäisestä pentueesta jätin kotiin nartun ja sijoitin uroksen. Pentueen vanhemmat ovat kumpikin laajasti terveystutkittuja ja mukavia koiria, pennutkin ovat kaikin puolin ihania. Kuitenkin nyt kun sekä Malva että Jymy ovat käyneet virallisissa terveystutkimuksissa, ei niiden terveys ole niin hyvää kuin olisin toivonut. Molemmat muuten terveitä, mutta lonkat Malvalla D/C ja Jymyllä D/D, eli kummallakin huonommat lonkat kuin vanhemmillaan. Mitteleiden lonkkia kuvataan nykyään koko ajan aktiivisemmin, mutta tilastoitua tietoa ei ole vielä tarpeeksi, joten peritymistä on mahdotonta ennustaa vaikka kuinka yrittäisi tehdä taustatyön mahdollisimman hyvin. Vaikka D-lonkkaista koiraa saakin käyttää jalostukseen yhdistämällä sen A-lonkkaiseen

Meillä on pentuja!

 Sanni (Ciasman Sata Salamaa) sai toissaperjantaina ihanan pentueen Jalon (Jopas On Tahroja Paperilla) kanssa. Molemmat vanhemmat on laajasti terveystutkitut ja mainioita perhekoiria. Koronatilanteen vuoksi Sanni ei ole ollenkaan päässyt vielä näyttelyihin, mutta pentueen isä on saanut näyttelystä ERIn.  Pentuja syntyi yhteensä kuusi, valitettavasti yksi nartuista syntyi kuolleena. Onneksi meillä kasvaa kuitenkin viisi reipasta ja tiitterää mittelin alkua. Kaikki ovat väriltään kirjavia.  Pentue ei tule minun kennelnimelleni, vaan on yhteistyöpentue Ciasman kennelin kanssa. Minulle jää pentueesta kotiin ainakin narttupentu, mutta mahdollisesti yksi kirjava uros etsii vielä sijoituskotia Oulusta.  Muista vapaista pennuista voi tiedustella Nurmen Miialta, Ciasman kennelistä. Uros Uros, etsii sijoituskotia Narttu Narttu  Narttu, jää kotiin Lisää kuvia pennuista löytyy Instagramista @hulmulandia sekä Facebookista Gwendorian Mittelspitzit .  Yhteydenotot ensisijaisesti gwendoriankennel@gmai